Usko on suuri voima, joka liikuttaa miljardeja ihmisiä ympäri maailmaa. Valtaosa ihmiskunnasta uskoo johonkin jumaluuteen, korkeampaan voimaan (tai voimiin), henkiin, esi-isiin, mihin tahansa. Myös minä. Aion nyt kerota vähän siitä, miten minä näen tämän maailmankaikkeuden. En ole kertonut tätä koskaan monellekaan ihmiselle, joten..no..nyt saatte suoran putken minun sieluun...

 Minä näen kaiken kiertona. Tarkemmin sanoen Elämän kiertona. Pohjimmiltaan kaikki menee siihen, että elämän määrä multiversumissa on vakio. Sitä ei tule lisää, se ei vähene. Sillä hetkellä kun jokin asia kuolee, sen palaa osaksi tätä "virtaa" ja taas aikanaa siirtyy siitä eteen päin. Esimerkkinä voisin sanoa, että samalla kun ihmisten määrä Maassa kasvaa, paljon muuta elollista vähenee. Simppeliä tähän asti?

Nyt..se mikä on saanut minut leimatuksi kaheliksi muutamaan otteeseen on se, että minä näen kaiken elollisena..siis ihan kaiken. Eläimet, kasvit, kivet, ihan kaiken. Luonnollisestikin kiviin, vuoriin, sellaiseen pysyvään on varastoitunut elinvoimaa tietty määrä, ja koska tämän hetkisen tiedon mukaan kivet eivät vanhene ja kuole, tai tekevät sitä TODELLA hitaasti, se myös pysyy niihin sidottuna..nyt huomionarvoista on se, että vaikka niillä on elinvoima, se ei tarkoita että niillä olisi tietoisuus. Ehkä niillä on, en tiedä, en ainakaan vielä ole oppinut ymmärtämään kivien kieltä, jos niillä sellainen on.

No niin..ja sitten tulee se jännä vaihe..korkeammat voimat, jumaluudet, henget, kaikki sellainen. Ensinnäkin minä en ole sitä mieltä, että sana "yliluonnollinen" oikeasti merkitsee mitään. Ei ole olemassa yliluonnollisuutta, on vain olemassa asioita, ja sitten ei ole olemassa asioita. Hauska osa tietenkin on, että emme loppujen lopuksi voi tietää mitä on olemassa ja mitä ei, koska emme ole kaikkitietäviä. Mitä jumaliin tulee, minä olen sitä mieltä, että ne kaikki ovat todellisia. Ihmiset uskovat niihin, joten niiden täytyy olla olemassa (suosittelen tässä vaiheessa vilkaisemaan joulun ajan kirjoitustani Joulupukin olemassa olosta). Itse en jumaluuksiin usko, koska näen sen niin että se olisi sama asia kuin jos uskoisin lusikan olemassa oloon ja me kaikki tiedämme että lusikat ovat hyvin voimakkaasti olemassa (joten miksi uskoa sellaiseen?).

Joka tapauksessa, minusta ihmisessä ei ole oleellista se, mihin hän uskoo tai miten hän näkee tämän universumin vaan se, että uskoo johonkin. Ateistit uskovat, että ei ole jumaluutta, mutta eivät kiellä kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuutta. Agnostikot taas eivät osaa päättää, koska eivät omaa mielestään tarpeeksi  tietoa päättääkseen suuntaan tai toiseen. Teistit uskovat jumalan (tai jumalien) olemassa oloon ja loppujen lopuksi me kaikki olemme ihmisiä.

*****************************************************************************

Nyt te tiedätte minusta jotain hyvin oleellista. Jotta tämä homma ei menisi ihan täysin pohdiskeluksi, laitan tähän runon, jonka kirjoitin eräälle ystävälleni syntymäpäiväksi (kiitos kun annoit luvan sen tänne laittamiseen).

"Syntymäpäivä onnittelut sinulle tuo,
viesti tämä ystävän luo.
Vaikka oot poissa kaukana,
aina olet ajatuksissa mukana.
Vaikka tulee vuosi lisää,
kauneutesi aina kestää.
Lahjaksi sulle kykenen antaan,
vain tän ystävyyteni raskaan.
Muista, vaikka synkältä näyttää päiväsi,
aina olen minä ystäväsi.
Nyt on aika hyvää aikaa viettää,
kun juhlistaa saa tätä juhlapäivää.
Hyvää syntymäpäivää ystävälle, tärkeälle."

Kunnes jälleen tapaamme näillä pimeillä kujilla

~Niko